.

 

Lasten yöleiri 27.-28.6.2024

Tapahtuma-aika

Aiemmista vuosista poiketen järjestämme leirit Pyhäjärven keskustan alueella, Keskuskoulun ympäristössä. Leirit ovat maksuttomia ja sisältävät kaikki ruokailut, joten omia eväitä ei tarvitse mukaan!

YÖLEIRI on tarkoitettu syksyllä viitoselle, kuutoselle ja seiskalle meneville lapsille.

Aloitamme torstaina 27.6.2024 klo 9.00 Keskuskoulun pihalta, ja päätämme leirin seuraavana päivänä perjantaina klo 15.00 samaan paikkaan.

Yövymme keskuskoululla, jonne voi halutessaan tuoda oman patjan. Lisäksi mukaan tarvitsee peiton, tyynyn ja lakanat tai makuupussin. Patjoja on saatavilla myös koululta, mikäli omaa ei ole. 

Touhuilemme yhdessä kaikenlaista mukavaa, muun muassa liikuntaa, kädentaitoja ja uimista. Leirin aikana käymme sään salliessa Emolahden hiekkarannalla, jonne on yhteiskuljetus. Mukana leirillä on ohjaajien lisäksi myös nuoria kesätyöntekijöitä. 

 

Ilmoittautumisen jälkeen saat sähköpostiisi vahvistusviestin, jossa on tarkempaa tietoa mm. leiriohjelmasta ja mukaan otettavista varusteista. (Erillistä leirikirjettä ei siis lähetetä, eikä lupalappua tarvita.)

Ilmoittautumiset 10.6.2024 mennessä.

MAHDOLLISET PERUMISET TOIVOTAAN VÄLITTÖMÄSTI!

 

Leirin järjestäjinä ovat Pyhäjärven kaupungin liikunta- ja nuorisopalvelut, Pyhäjärven seurakunta sekä Pyhäjärven 4H. 

Lisätietoja saat:

Satu Tikka p. 044 445 7667/Pyhäjärven kaupungin nuorisopalvelut
Anni-Erika Tuhkanen p. 044 445 7643/Pyhäjärven kaupungin nuorisopalvelut

Ilmoittautujien maksimimäärä

30 henkilöä
Ilmoittautuminen päättynyt!
Ilmoituksia: 18 / 30 (jäljellä 12 paikkaa)
60%